Miten arpea voi ikävöidä näin paljon?

Pitkästä aikaa sain jotakin kirjoitettua. Yhdelle kaverelleni kirjoitin. Ja jos sä et siedä Slashia=miesten välinen suhde, en tiedä kestätkö. Päähenkilöt Harry ja Fred Harry Potterista.

Miten arpea voi ikävöidä näin paljon?

Vanhan puisen talosta nousi savua, joka houkutteli sisälle. Punatukkainen mies astui esiin varjoista ja lähti kävelemään kohti taloa. Lumi narskui hänen saappaidensa alla ja tuuli puhalsi kasvoille. Hän kietoi takkia yhä tiukemmalle ettei jäätyisi ennen kuin saapuisi portaille, jotka varmasti olivat jo liukkaat. Talvi oli tullut aikoja sitten, eikä Fred ollut nähnyt taloa vielä lumipeitteen alla.

 Hän pysähtyi jännityksen vallassa, kaivoi tupakka-askin ja sytkärin taskustaan ja sytytti tupakan. Hän veti savua sisäänsä pari kertaa ennen kuin heitti tupakan maahan ja polki sitä kylmään lumeen niin, että se jäi piiloon. Sitten hän palasi polulle ja käveli nyt pysähtymättä portaille. Portaat tosiaan olivat liukkaat ja hänen piti pitää kaiteesta kiinni ettei olisi kaatunut ennen kuin pääsi ovelle. Hän koputti lyhyesti. Ja astui sitten taaksepäin.

Ovi avautui ja mies hengähti syvään. Hän näki toisen hämmentyneen ilmeen.  Harry tuijotti häntä. Eikä sanonut mitään. Hän hymyili varovaisesti. Harry vastasi hymyyn ja astui sivuun. Hän astui sisään taloon, joka näytti, tuoksui ja tuntui yhä samalta. Hän riisui takkinsa, laittoi sen samaan naulaan kuten aina. Ja seurasi Harrya peremmälle muistojen taloon.

Kun he istuivat vastakkain keittiön pöydän ääressä, hän huomasi miten tummat Harryn silmänaluset olivatkaan. Ja tämä istuikin jotenkin lysyssä. Oliko siitä kulunut vain neljä kuukautta kun hän viimeksi oli nähnyt Harryn? Tämä tuntui vanhenneen vuosia. Hän tuijotti kahvikuppiaan. Oliko sittenkään ollut järkevää palata? Entä jos Harrylla olisi ollut täällä joku toinen? Hän ajatteli jo lähtevänsä, hän nousi ylös tuolistaan ennen kuin Harryn silmät katsoivat ensi kertaa neljään kuukauteen häntä suoraan silmiin.

”Fred, ole kiltti.”

Harry oli sanonut hänen nimensä. Se kuulosti lähes anelelulta. Fred istui takaisin tuoliinsa. Samassa hän nousi taas ylös. Hän käveli Harryn tuolin viereen ja Harrykin nousi seisomaan. Fred kietoi kätensä Harryn ympärille. Hänestä tuntui, että Harryn kädet nousivat vaistonvaraisesti ja kietoutuivat hänen ympärillään.

”Oli ikävä.”

Fred siveli Harryn arpea, se oli hänestä niin mielenkiintoinen. Ja Harry sulki aina silmänsä kun hän hiveli sitä. Se teki Harrysta erikoisen. Mutta hän olisi ollut erityinen ilmankin.

”Minulla myös.”

Fred etsi Harryn huulia, hän halusi suudella häntä. Tässä ja nyt. Harryn huulet kohosivat häntä kohden ja hän painoi omansa niille. Ja samalla kun heidän huulensa kohtasivat kaikki tuntui olevan hyvin. Ympyrä sulkeutui. Ikävä, suru ja kaipaus olisi nyt ohitse. He olisivat yhdessä, eikä mikään erottaisi heitä.

"Rakastan sinua."