
Pottermore on Harry Potter -aiheinen Sonyn sponsoroima verkkosivusto. Sivuston julkaisi J. K. Rowling ja sen kehittäjänä toimi TH_NK.[1] Sivuston palvelun kautta voi ostaa Harry Potter -kirjoja sähköisinä jaäänikirjoina. Sivusto avattiin rajoitetusti miljoonalle betakäyttäjälle heinäkuussa 2011. Pottermoren ilmoitettiin alun perin avautuvan kokonaisuudessaan saman vuoden lokakuussa mutta valtavan suosion takia avaus siirtyi huhtikuuhun 2012.[2]Wikipedia selittää asian noin. Eli siellä voi tavallaan "kokea" Potterit läpi, tosin nyt ei taida päästä ensimmäistä kirjaa pidemmälle, mutta kai kohta ne loput kirjatkin avataan.
Eilen perjantai 13. päivä, mitään erityistä ei tapahtunut, paitsi mantsan koe. Ja huomenna on sitten tiedossa miitti ♥
Ja ens viikolla on TET, meen sellaiseen päiväkotiin, matkaa ehkä 200 metrii. Sitten tiistaina olis luvassa ROK eli ryhmänohjaajakurssi, kun kaverin kanssa saadan ens syksyllä oma vartio johdettavaksi :D Ja torstaina on sitten se pitkään kaivattu riparitapaaminen.
Sellaista.
Hitto! Möääki fannitan pottereita! Siistiä. Tää on paras ikinä tää sun blogi.
VastaaPoistamuuten hyvä mutta toi otsikko kirjotetaan crazy eikä grazy
VastaaPoistaOho, mä oon huono huomaamaan virheitäni. Taas kerran uusi otsikko. Oon imarreltu, jos mulla on ees jotain lukijoita :D
VastaaPoista