Kohti kevättä

Tänään on sitten aprillipäivä. Onneksi on sunnuntai ettei tarvitse kestää niitä temppuja koulussa. Oltiin vanhempien  kummipojan synttäreillä, täytti 11 vuotta eilen. Eilen oli lippukunnan kisat, jossa osallistujia oli mahtavat klme vartioita. Kuusi tuntia lauantaista meni sitten siellä rastimiehenä. Eikä ollut kivaa kun alkoi sataa lunta ja ihan jäässä istua siellä rastilla.

Sain jo jonkin aikaa sitten inspiraation Katri Ylanderin "Välitunnilla" biisistä. Prologi on kirjoitettu ja osa ensimmäisestä luvusta. Tässä prologi.

Lunta sataa hiljakseen maahan. Koulun piha on tyhjä lukuun ottamatta välintuntivalvojia ja kolmea oppilasta. Kaksi tyttöä ja poika. Tytöt seisovat katoksen alla ja juttelevat kiihkeästi jostakin. Poika nojaa puuhun ja katsoo tyttöjä. Katse on täynnä kaipuuta, johon poika tietää, että ei saa parannusta. Hänen katseensa ei irtoa toisesta tytöstä edes silloin, kun kellot soivat ja tytöt kävelevät ovesta sisään. Punaiset hiukset. Kuin tuli. Siniset silmät. Kuin taivas.

 Ei ole olemassa muita. On vain se yksi tyttö. Se yksi ainoa. Se kenen hiukset loistavat muiden keskeltä. Se, joka istuu aina nurkassa hiljaa. Vastakohta. Täysin päinvastainen, mutta silti niin täydellinen. Se, joka ei ikinä jauha tunnilla purkkaa eikä piirtele pulpettiin. Kiltti tyttö.

Kun toinen avasi oven, hän vilkaisi taakseen. Siellä hän oli, katsomassa häntä. Vaaleat, kiharat hiukset jonne lumihiutaleet katosivat. Vihreät silmät, joita olisi voinut katsoa ikuisuuden. Mutta hän käänsi katseensa. Vielä ennen kuin hän katosi kulman taakse hän soi pojalle pienen hymyn. 

Kukaan tätä mun blogia ei lue, mutta mä kirjoitan silti tänne. Mulla ei ole kunnon kameraa jolla mä voisin kuvia ottaa, ehkä sitten kun sais uuden puhelimen. Nokia 500 olisi kiva, mulla on ollut nyt toi sama puhelin 5. luokasta lähtien eli kolme vuotta. Puhelimet kehittyy niin nopeasti, että mun on jo tollanen vanhus.
Pieni ero noissa.

Mun nykyinen puhelin

Haluaisin tällaisen puhelimen

Että sellaista.

Ihana biisi.

Ai niin, olin tosiaan Nälkäpelin ensi-illassa viime viikolla. Oli odotusten mukainen elokuva, ärsyttää vain kun ihmiset valittaa, että siinä on liikaa kuolemia ja Jennifer on liian lihava Katnissiksi. Ne ei kuitenkaan voi estää meitä rakastamasta sitä sarjaa. Omistan nyt sekä ensimmäisen että toisen Nälkäpeli-kirjan pokkarina, kolmatta odotellen.