Kyllä vain, olen hengissä.
Pitkästä aikaa vaivaudun tähän koneen ääreen ja avaan blogin. Siis koneen ääressä oleminen ei ole mitenkään epätavallista :D On ollut tosi paljon kaikennäköisiä kouluhommia, mediatutkielma tuli pari tuntia sitten viimeistelyä vaille valmiiksi, ja edessä on vielä äidinkielen kirjallisuustutkielma. Huh.
Tänään on ystävänpäivä, wohoo! En sitä tänään oikeen juhlistanut mitenkään, paitsi koulussa me tukarit järjestettii leffa (Mr. Bean- Äärimmäinen katastrofi elokuva, jonka jokainen oli varmaan nähny kymmenen kertaaxD) ja myytii munkkia ja mehua. Ainakin rahaa tuli, että päästään keväämmälllä sitten herkuttelemaan. Oli kans perinteinen halipäivä, eli jokainen sai sydämmen ja siihen sit kirjoiteltii toistemme nimii. Mulla ei oo ees paljon nimiä, mut ei se haittaa.
Huomenna voisi sanoa, että on se ystävänpäivä, koska pääsen jo kahdeltatoista kotiin, mä ja mun kaks kaverii mennään meille pariks tunniks ja sit bussilla kaupungille, missä seuraan liittyy vielä toiset kaks kaveria. Mennään leffaan katsomaan 21 tapaa pilata avioliitto.
Tässä vielä hiukan ystävänpäiväfiilistelyä.
Nevillelle oli kerrottu, että kaikki orpokodin lapset olivat velhoperheestä. Mutta hän oli ainoa, joka osasi taikoa. Muut olivat surkkeja, Neville ei pitänyt siitä nimityksestä. Hänelle he olivat velhoja, jotka eivät taio. Jenniferkin oli velhoperheestä. Heti kun Neville muisti taas Jenniferin hän hyppäsi keinusta.”Minun pitää mennä Jenniferin luo. Hän on tosi surullinen.”Neville juoksi sisälle, ylös portaat heidän huoneensa ja pysähtyi ovelle tasaamaan hengitystään. Sitten hän astui sisälle. Jennifer ei ollut siellä. Oli vain kaksi paikkaa, missä Jennifer viihtyi yksin ja heidän huoneensa oli toinen. Hänen olisi mentävä parvekkeelle.Parvekkeelle ei missään nimessä saanut mennä. Se oli vaarallinen paikka. Mutta Jennifer ei ollut välittänyt vaan oli ollut siellä aina kun oli halunnut olla yksin. Neville juoksi ylimpään kerrokseen. Ja siellä Jennifer oli, istui parvekkeella, kädet polviensa ympärillä ja hän itki. Neville tuli itsekin surulliseksi kun näki Jenniferin itkevän. Neville kiipesi hiljaa parvekkeelle, vaikka tiesi, että Jennifer oli huomannut hänet. Hän istui pienen välimatkan päähän Jenniferistä. Parveke pikemminkin tasanne oli pieni, joten välimatka ei ollut suuri.”Sä sait sen kirjeen”, Jennifer sanoi hiljaa. ”Mä näin kaiken.””Niin sainkin. Miksi se tekee sut niin surulliseksi?” Neville kysyi, vaikka luuli tietävänsä vastauksen.”Mä joudun olemaan koko lukuvuoden yksin täällä, kun sä opettelet taikuutta. Tiedätkö sä edes miksi mä olen täällä?”Neville pudisti päätään.”Mun isosiskot ja veljet ovat kaikki velhoja ja noitia. Kaikki muut on paitsi mä. Äiti ja isä on tosi kiireisiä, ei niillä koskaan riittänyt aikaa mulle. Mä olin aina yksin. Siksi mä tulin tänne. Mä en halunnut olla yksin. Ja nyt säkin lähdet sinne”, Jennifer sanoi ja nyyhkäisi. Neville siirtyi Jenniferin viereen ja kietoi kätensä tämän ympärille. Jennifer tärisi.”Mä en haluais jättää sua tänne. Sä oot mun paras ystävä ja tuut aina olemaan. Ei se koulu tarkoita sitä etten mä välittäis susta, päinvastoin”, Nevillelle tuli itselleenkin surullinen olo. ”Voidaanko mennä takaisin?” Jennifer nyökkäsi. He kipusivat ikkunasta sisään, Neville tarttui Jenniferiä kädestä ja auttoi hänet ulos. Sen jälkeen hän halasi Jenniferiä. Lujaa.”Sä voit tulla mun kanssa Viistokujalle. Ja junassakin sä voisit varmaan käydä”, Neville sanoi kun he kävelivät alas rouva Starsin ja professori Verson luo. Jennifer hymyili.”Joo, ja sä saat luvan kirjoittaa niin usein kun pystyt.”
- Lainaus mun ficistä Entä jos hän olisi valinnut toisin jota FinFanFunissa voi lukea:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti